Antautuminen

Mitähän tästä nyt tulee... ajattelin kirjoittaa jotain sellaisesta, mikä on ollut hiljaa mielessäni, taka-alalla jo jonkin aikaa. Joissakin 12 askeleen-ryhmissä puhutaan usein henkisestä kasvusta, kehityksestä ja sitten myös valaistumisesta. En tiedä oikein miten pukisin tämän sanoiksi, mutta missä vaiheessa tulee piste, jossa et pääse enää eteenpäin omilla voimillasi, omavoimaisena. Se, että olet jo purkanut paljon reppuasi, puhunut ja käsitellyt vuodesta toiseen varjojasi, ehkä opetellut ihan uutta elämää. Olet huomannut, että et pysty muuttamaan syvintä itseäsi tahdonvoimalla, jos pystyisit, kaikki olisivat jo zen mestareita. Me huomaamme, että kaikki mitä löytyy sisältä, on jo ollut siellä. Siinä mielessä tämä on ollut helppoa, vaikka onkin oikeesti sikavaikeeta ja sattuu paljon.

Pointtini, nyt pääsen jo siihen. Tuntuu, että olen jossain siellä, missä henkinen kasvu on menettänyt merkityksensä ja kiinnostavuutensa ja pyrkimys löytää valo, valaistua, ei enää oikeastaan houkuta. Miten sen edes voisi saavuttaa, mielestäni ominvoimin esim. ratkaisemalla tai yrittämällä ei mitenkään. Niinpä, tämä arjen arvostus sellaisenaan ja arjessa eläminen on tärkeää. Vaikka oikeasti tuntuu, että mikään ei ole kovin tärkeää, mutta toisaalta mitään en muuttaisi tai vaihtaisi pois.


Kommentit

Suositut tekstit